Krishnalaisuutta kutsutaan toisinaan keittiö-uskonnoksi. Bhakti-traditiostakin löytyy monia hyvin kieltäymyksellisiä sadhuja,
jotka ovat vuosien ajan syöneet hyvin minimaalisesti; fyysistä
itsekuria tärkeämpää on yhdistää kaikki Krishnan palvelukseen. Kieltäytymystä harjoittavat joogakoulukunnat ajattelevat kaikkea fyysistä nautintoa aineellisuuteen kahlitsevaksi, mutta vaisnavat valmistavat herkullisia ruokalajeja, tarjoavat ne ennen ateriointia Krishnalle ja nauttivat sen jälkeen henkistettyä kasvisruokaa. Veda-kirjotukset ylistävät siunatun ruoan eli prasadamin
henkistä voimaa. Prasadamin kunnioittaminen (syödä kunnioituksella) on kehon kiduttamista paitsi positiivisempi, myös paljon tehokkaampi tapa edistyä henkisesti.
Vuorovaikutus vaisnavien kesken on henkisen elämän ydin,
kasvisruoan tarjoaminen ja vastaanottaminen taas on tuon
vuorovaikutuksen keskeisimpiä tekijöitä. Bhakti kutsutaan siksi hyvällä syyllä positiiviseksi itseoivallusmenetelmäksi.
Pitkien hiljaisuus-retriittien sijaan vaisnavat järjestävät
vauhdikkaita festivaaleja, joissa assosioidaan muiden kanssa, sekä lauletaan, tanssitaan ja syödään hyvää ruokaa.
Vaisnavismissä ja yleisemmin vedalaisuudessa henkinen filosofia ja kulttuuri liittyvät läheisesti toisiinsa. Henkisyys ei ole vain
jotain sydämessä tapahtuvaa tai satunnaista temppelissä käyntiä, vaan henkinen kulttuuri on läsnä myös erilaisissa arjen yksityiskohdissa. Ruokakulttuuri on luonnollisesti olennainen osa arkea, sillä jokainen ihminen syö joka päivä.
Vedojen mukaan dharmalla on 4 jalkaa: armollisuus (eli
väkivallattomuus), itsekuri, totuudenmukaisuus ja puhtaus.
Kasvissyönti on siksi tärkeä perusta vaisnava-dharman
seuraamisessa, joskaan kasvissyönti ei itsessään henkistä meitä, kuten Swami Prabhupada sanoi;
apinatkin ovat vegetaristeja.
-Muni
